top of page

About Us

Cat sitter in Tampere
Rakkaudesta eläimiin

Olemme lempääläläinen perhe, vanhemmat ja kaksi tytärtä, joiden elämään on aina tavalla tai toisella kuuluneet eläimet. Suomessa olemme toimineet kissojen ensikotina ja ulkomailla asuessamme hääräämme paikallisten katukissojen ja -koirien parissa.

Molemmat tyttäremme ovat jo isompia ja kasvaneet koko elämänsä erilaisten eläinten parissa. Eläinrakkaalla 14-vuotiaallamme on kokemusta erilaisista lemmikeistä ja hän on myös intohimoinen hevosharrastaja. Meidän 10-vuotias on äärettömän empaattinen ja kärsivällinen kissakuiskaaja, joka onnistuu ystävystymään juuri niiden arempienkin yksilöiden kanssa. Edellisvuoden synttärilahjarahansa hän lahjoitti kodittomille koirille.

Omia lemmikkejä meillä ei ole pitkien ulkomaanmatkojemme vuoksi, jonka takia mm. aiempi vapaaehtoistoiminta ensikotina on ollut meille tärkeä ja elämää rikastuttava kokemus. Ensikotitoiminta vaatii kuitenkin pitkäaikaista sitoutumista, joka ei ole meille enää mahdollista omien matkustelujemme vuoksi. CatBnB syntyi ikään kuin luonnollisena jatkumona ensikotitoimintaan.

 

Eläinten asiat ovat aina olleet lähellä meidän sydäntä, jonka vuoksi hoitokotina toimiminen on meille kutsumustyö. Vaikka toimintamme pohjautuukin eläinhotelli-konseptiin, niin CatBnB ei silti ole ihan perinteinen eläinhoitola. Kuten jo nimikin antaa ymmärtää, CatBnB on ihan tavallisen perheen, tavallinen koti, jota voi vuokrata omien lemmikkien käyttöön. Palveluamme voisi verrata ympärivuorokautiseen eläinten perhepäivähoitoon.

 

 

Kuvia hoito- ja ensikotikissoistamme
Kurkistus tiloihimme
Päätilat

Päätilamme koostuvat tilavasta olohuoneesta, eteisestä, keittiöstä sekä saunatiloista. Päätiloissa mahtuu hyvin majoittumaan kahdenkin talouden yhteismajoitukseen soveltuvat kissat, mutta ne on mahdollista vuokrata myös yksityiskäyttöön.

 

Pyrimme mahdollisuuksien mukaan tarjoamaan majoitusta silloinkin, kun päätilamme ovat jo varattuja, jotta mahdollisimman moni kissaystävä saisi lomailla meillä. Mikäli päätilamme ovat jo varattuja, voit kurkata alhaalta huonemajoituksemme. Kotimme tilat vuokrataan vieraillemme varausjärjestyksessä.

 

 

Kissayksiö

Meillä on kaksi huonetta, jotka voi varata yksityisiksi kissaykisöiksi, silloin kun päätilamme ovat jo varattuja. Varaamme ensisijassa huonetta nro 1 (koko 7m²). Lomapiikkien aikana myös huone nro 2 voidaan ottaa kissavieraiden yksityiseen käyttöön (10m²). Molemmissa huoneissa on iso ikkuna, raapimispuu, kissapesiä sekä muita virikkeitä. Huoneisiin on tilattu suomalaisen valmistajan kissaseinät vertikaalista tilaa lisäämään. Kiipeilyseinät asennetaan alkukesästä.

 

Kissojen ei tarvitse olla kissayksiössäkään yksin, sillä teemme mielellämme huoneista käsin etätöitä, mikäli se vain karvaisille työtovereillemme sopii. Tarjolla on leikkiä ja seuraa pitkin päivää, mutta myös mahdollisuus täydelliseen rauhaan sitä kaipaaville. 

Päätilat sekä huone numero 1 on listattu palveluhinnastoomme. Huone numero 2 on lomapiikkien aikaan varattavissa, eikä näin ollen löydy suoraan listaltamme. Alla kuvia huoneista.

 

Pirkanmaan kissahoitola
  • Facebook
cat bnb

046-966-4693

Lempäälän CatBnB

Lempäälä, Finland.

Pssst! Tykkäsitkö nettisivuistamme? Laadimme simppelin kauniit ja yrityksen arvoja vastaavat nettisivut edullisesti pienyrittäjille, yhdistyksille ja yksityishenkilöille. Suuntaa osoitteeseen www.nettisivunurkka.fi ja kurkkaa tarjouksemme!

Terkuin, Team CatBnB & Nettisivunurkka

 

Webdesign by Nettisivunurkka.fi

© 2025 by CatBnB

 

bottom of page